Nyt se tulloo! Lupasin aikaisemmin laittaa oman versioni tämän viikon kirjoitusidean toteutuksesta nettiin, joten tässä se on.

Lorelei kirjakaupassa

BCD-kirjakauppa Ylöjärvi oli vielä auki. Sulkemisaikaan oli enää jotain 15 minuuttia. Tylsistyneen näköiset myyjät vilkuilivat kelloa. Kohta olisi aika laittaa kuulutukset viimeisiä mattimyöhäisiä varten.

Jari Martikainen oli palaamassa urheilukirjojen osastolta. Ei hän oikeastaan mitään etsinyt. Olipahan kiva käydä katselemassa, kun oli töiden jälkeen hetki aikaa.

Mutta hei, mikäs se tuossa oli! Sivupöydälle oli asteltu iso kirja, jonka kannessa uhkea blondi kampasi tukkaansa. – Mikä mimmi, tuumasi Jari ja ojensi kätensä sen enempää miettimättä kohti kirjaa.

Kun hän kosketti kirjan kantta, tapahtui jotain järisyttävää.  Jarin silmät avautuivat kauhusta ammolleen ja hän päästi tukahtuneen karjahduksen. Lattiaan aukeni syöveri, joka nieli hänet. Sekunnin kuluttua lattia oli ummessa. Ehjät kivilaatat peittivät sen täysin viattomina.

- Kaisa hei, kuulit sä jotain?

- En mä mitään kuullut.

- Ihan niin kuin joku olisi huutanut.

- Kuvittelet vaan.

- Mennään nyt kuitenkin katsomaan.

Kaisa ja toinen myyjä tulivat urheiluosastolle, mutta siellä ei näkynyt ketään. He päättelivät, että Marja oli kuullut omiaan tai sitten ääni oli tullut ulkoa. Joka tapauksessa asiaan ei voinut kiinnittää enempää huomiota. Kuulutukset piti laittaa päälle ja viimeiset asiakkaat saada ulos talosta, että päästäisiin sulkemaan liike ja joskus kotiinkin.

Seuraavana aamuna siivoja löysi ruumiin tietokirjojen luota. Naisparka melkein pyörtyi ja höperteli konstaapeli Koistiselle ihan sekavia. Hän sanoi, että mies oli maannut vesilätäkössä ja näyttänyt aivan hukkuneelta. Kun Koistinen ja patologi ehtivät paikalle, missään ei näkynyt vettä. Ruumiinavaus paljasti kuolinsyyksi sydänkohtauksen. Kaikkea se järkytys teettikin muuten ihan tervejärkisille ihmisille.

 

Tästä tuli tämmöinen jännitysversio. Olen nimittäin hitaasti lähentelemässä kauhua. Sitä genreä kun en ole juuri kokeillut. Siihen tällaiset lyhyet tekstit ovat aivan omiaan. Ne valmistuvat nopeasti, mutta niissä pääsee jo kokeilemaan uusia tyylejjä ja tekniikoita.

Ei vain pidä ottaa harjoittelua liian vakavasti. Se estää turhaan luovuutta. Vaikka ei vielä tietäisikään tuleeko harjoituksia koskaan käytettyä mihinkään järkevään, ei kannata ajatella, että nyt se meni hukkaan. Kaikesta tietysti oppii ja kirjoitusvire pysyy yllä. Toisaalta teksteille voi löytyä myös ihan oikeaa käyttöä. Mistä sitä tietää, milloin päätät kirjoittaa novellin kirjoituspiiristä ja tarvitset siihen tekstin, jota piiriläiset käsittelevät.