Fiktiivisten henkilöiden kehittelyssä tuntuu olevan kaksi tapaa. Toiset aloittavat hyvin pikkutarkasti rakentamalla fakta faktalta kuin taloa pystytettäessä. Toisilla taas on mielessä epämääräinen kuva tavoitteesta. Sitten he alkavat vaistonsa varassa huhkia ja etenevät sinne minne tuuli vie. Ensimmäiset ovat insinöörejä ja jälkimmäiset boheemeja.

Insinöörit etenevät järjestelmällisesti ja järjen kautta. He hallitsevat syyn ja seurauksen. Kysyttäessä insinööri tietää tarkkaan henkilönsä motiivit ja osaa arvioida kuinka uskottava se on. Boheemi taas luottaa enemmän tunteeseen. Henkilön vain kuuluu toimia tietyllä tavalla, muuten vaikutelmasta tulee väärä.

Molemmilla tavoilla on kannattajansa ja etunsa. Insinööri joutuu ehkä tekemään vähemmän muutoksia myöhemmissä versioissa. Boheemi taas saattaa keksiä jotain uutta, joka toisin tehtäessä olisi jäänyt hoksaamatta. Siksi kannattaakin pyrkiä yhdistämään parhaat puolet näistä kahdesta.

Molemmat tyypit voivat oppia toisiltaan. Insinööri voi kokeilla luovuusharjoituksia tai kuunnella musiikkia kirjoittaessaan, jos työskentely tuntuu muuten liian kaavamaiselta. Boheemi taas voi hillitä luovaa kaaosta aikajanoilla, muistikansioilla ja listoilla. Oleennaista on tehdä sillä tavalla, joka tuntuu toimivan. Jos tulee ongelmia, kannattaa kokeilla jotain uutta, eikä jäädä polkemaan paikoilleen.

Tässä auttavat kirjoitusoppaat ja kuuluisien kirjailijoiden esimerkki. Mika Waltarilla oli aina työpöydällään jokin historiallinen esine kun hän kirjoitti suuria historiallisia romaanejaan. Harrastajakirjoittajan voi olla vaikea saada museoesinettä lainaan. Inspiraation lähde voikin olla vaikka nykyaikainen kopio tai kuva.