- Senkin sika! Sinuun ei voi sitten yhtään luottaa. Ettäs kehtaat tulla selittelemään. Tässä ei paljon sinun valheet kuule enää auta. Se on loppu nyt!

- Riina, anna mun selittää. Se ei ole niin kuin sinä luulet. Me vaan juteltiin…

- Seli, seli.

- Riina-kulta, kuuntelisit nyt, mies sanoi ja pani kätensä naisen poskelle.

Blondi hymyili häijysti, ja ruuvasi tappavan terävän korkonsa miehen jalkapöytään. Mies huusi tuskasta. Nainen heilautti tukkansa taakse ja poistui voittajana paikalta.

Jostain läheltä kuului arvostava vihellys. Markus nosti katseensa ja hieroi toisella kädellä kipeää jalkaansa.

- Aikamoinen pakkaus, kommentoi kuivahko miekkonen silmät tuikkien.

- Ei kuule sulle.

- Elähän suutu. Lähetään mieluummin yksille… tai miksei kaksillekin. Ohan tässä jo tutustuttukin. Miä olen Koponen.

 

Markus muljautti silmiään. Hän murahti nimensä. Pitikin tuon sattua kohdalle juuri kun Riina sai kohtauksen. Mikä lie pummi. Sekaantui häpeämättä toisten asioihin.

 

Savolainen ei kuitenkaan antanut periksi, vaan jatkoi jutustelua kuin he olisivat olleet vanhoja tuttuja. Hän läiskäytti kätensä Markuksen hartioille ja lähti ohjaamaan miestä pubin suuntaan. Juttua tuli taukoamatta, eikä Markus saanut sanottua väliin, että ei halunnut lähteä, ei yksille eikä kaksille. Mokomat savolaisjuipit, aina suuna ja päänä! Kaikkein viimeiseksi hän tässä kaipasi jonkun ventovieraan jaarituksia naisten arvaamattomuudesta.

 

Kirkas säde tuntui porautuvan silmäluomien läpi. Markus yritti nostaa päätään. Ei hyvä idea. Päässä alkoi jyskyttää kuin helvetinkoneen sisuksissa. Kieli tuntui inhottavalta kuivalta möhkäleeltä. Nyt pitäisi saada vettä. Kunhan ensin pääsisi ylös.

 

Markus piteli toisella kädellä päätään ja toisella vesilasia. Tuntui vähän paremmalta. Milloin hän olikaan viimeksi ollut näin pöhnässä? Ei muistunut mieleen. Ehkä se oli firman pikkujoulujen jälkeen. Silloin oli tullut otettua pari lasillista liikaa. Jutta oli vienyt hänet taksilla kotiin ja jäänyt yöksi.

 

Markus hymyili. Se nainen oli uskomaton sängyssä. Hymy hyytyi kesken muistelun. Kuka hänet oli tällä kertaa hoitanut kotiin? Ei mitään muistikuvaa. Pelkkää tyhjää. Täysin blanco. Yleensä Markuksella oli sentään edes jotain kuvaa tapahtuneesta, vaikka jälkeenpäin olisi kuinka karmea olo.