mematkallatampereelle.jpg

Kesä on lomien aikaa. Varmasti monet teistäkin tekevät jossain vaiheessa lomamatkan kotimaassa tai ulkomailla. Itse olen tälläkin hetkellä matkoilla, nimittäin sukulaisissa. Matkalla tänne kuuntelin autossa musiikkia. Siitäpä sitten päätin yhdistää tämänkertaisen kirjoitusidean.

Kyseessä on laulun sanojen kirjoittaminen. Totta kai tälläkin kertaa voi kirjoittaa myös runon tai tarinan, jos laulut eivät inspiroi. Itse vain ajattelin, että olisi mukava saada vaihtelua radiokanavien tarjontaan. Niillä näet kierrätetään usein samoja aiheita. Me taas kirjoitamme - yllätys, yllätys - lomamatkasta kotimaassa. Tunnelma voi olla humoristinen, poliittinen tai nostalginen. Varmasti keksitte vielä muitakin vaihtoehtoja. Sitten vain keksimään kuka/ketkä matkustavat, minne ja miksi. Kyseessä voi olla mökkireissu, matka sukulaisiin tai kylpylään. Kaikki voi sujua vallan mainiosti tai rengas puhjeta autosta. Ehkäpä laulun henkilöt ovatkin jo perillä. He retkeilevät tunturissa, jonottavat linnan mäellä tai suutelevat kaivopuistossa. Vain mielikuvitus on rajana.

Kertokaa taas mikä innosti teitä. =) Jokaisella kun on oma tyylinsä ja mielenkiinnon kohteensa. Lisäksi toisena päivänä vain on hyvin melankolinen ote ja toisena taas hymyä ei pysty millään piilottelemaan.