Riikka Ala-Harja kirjoittaa teoksessa Kirjallisuus on virhe artikkelissaan Henkilön elämä, että hän on kyllästynyt "inhimillistämisen vaatimukseen, kummallisen "uskottavan, kehittyvän ihmiskuvan" välttämättömyyteen. " Uskommeko siis häntä ja heitämme roskiin kaikki ne neuvot ja kirjoitusoppaat, joissa kehotetaan pyrkimään juuri tuohon? Ei sentään. Ainakaan täysin. Myöhemmin Ala-Harja myöntää, että taideteos on seos, joka ottaa osia todellisuudesta ja muuntaa ne uudeksi itseään esittäväksi kokonaisuudeksi. Jos siis henkilöhahmo on ihminen, on siinä jotain "ihmismäistä".Täytyyhän se voida erottaa lampusta.

Vaikka et olisi valmis kutsumaan tekstejäsi taideteoksiksi, koskee tämä silti myös sinua. Nuo kirjoitusoppaatkin neuvovat suitsimaan todellisuutta. Dialogista pitää jättää pois äännähdykset. Juonta tiivistetään jne.

Lisäksi tuo todellisuus itsessään on jo tarinamuodossa. Kokija on tiedostanut sen ja muodostanut muistikuvan. Se ei vastaa todella tapahtunutta. Sen saa selville vertaamalla keskenään kahden eri ihmisen muistikuvia. Nykyään sanotaankin, että ihminen luo elämästään tarinan ja että hänen minänsä on konstruktio. Se on ikään kuin päähenkilö elämäntarinassa.

Mitä kirjoittajan siis tulisi tehdä? Minusta mitään radikaaleja toimia ei tarvita. Täytyy vain muistaa kohtuus kaikessa. Jos sortuu jompaan kumpaan ääripäähän, syntyy joko mielikuvituksetonta ja köyhää tekstiä tai sitten niin käsittämätön teos, että kukaan ei halua lukea sitä.